Urho Oy juhli satavuotistaivaltaan yhdessä itsenäisen Suomen kanssa.
Oy A. Urho Ab syntyy
Urhojen suku on lähtöisin Etelä-Pohjanmaan Ylistarosta. Sukunimen Urho otti käyttöön vuonna 1845 syntynyt Johan Israel Urho. Johan Urho aloitti yritystoiminnan perustamalla Hausjärvelle oman tiilitehtaan, mutta jo vuonna 1884 perhe muutti Hausjärveltä Helsinkiin. Helsingissä Johan Urho perusti pelti- ja läkkisepänliikkeen. Uusi liike sijaitsi Ruoholahdenkadulla.
Johanin nuorin poika Arvo Urho aloitti työuraansa isänsä liikkeessä, mutta päätettyään koulunsa Arvo meni töihin G.W. Sohlbergin metalliteosten tehtaalle. Sohlbergin ja Suomen valtion stipendien turvin Arvo pääsi Saksaan taideteolliseen oppilaitokseen opiskelemaan kuparisepän töitä ja taidetaontaa. Sohlbergin palveluksessa Arvo toimi aina vuoteen 1917 saakka, jolloin hän perusti veljensä Valfridin kanssa oman firman, levy- ja metalliteosten tehdas Oy A. Urho Ab:n 20. marraskuuta 1917.
Kruununhaasta Hakaniemeen
Perheyritys aloitti toimintansa Helsingin Kruununhaassa osoitteessa Maurinkatu 14. Kevääseen 1918 mennessä yritys oli siirtynyt osoitteeseen Heikinkatu 22. Heikinkadulla (nykyinen Mannerheimintie) sijaitsi kaksikerroksinen puutalo, jossa A. Urho piti toimitilojaan muutaman vuoden ajan. Kun puutalot purettiin 1920-luvun alussa, A. Urhon toiminta siirrettiin Hakaniemeen, jossa firma toimi vuoteen 1938 saakka.
Vuokratiloista omaan tehtaaseen
1937 Arvo Urho hankki tontin “kaukaisesta” läntisestä saaresta, Lauttasaaresta, jonne oli rakennettu silta vuonna 1935. Tontti löytyi korkealta kallioiselta mäeltä. Lauttasaaressa oli tuolloin kolme kerrostaloa ja paljon pieniä puuhuviloita. Koska tontille ei ollut mahdollista rakentaa yksistään tehdasrakennusta, piti tontille suunnitella myös asuinrakennus. 2000 neliömetrin tontti käytettiinkin hyväksi viimeistä neliötä myöten: 1938 tontille valmistui kaksikerroksinen tehdasrakennus lisäsiipineen ja syksyllä 1939 kuusikerroksinen asuinkerrostalo.
Oy A. Urho Ab toimii edelleen samoissa tiloissa ja osoitteessa, Lauttasaarentie 16.
Tehtaan taidonnäytteitä Helsingin katukuvassa
Vuonna 1922 A. Urholta tilattiin työ, jonka ovat nähneet ja näkevät vielä tänäkin päivänä tuhannet ja taas tuhannet silmäparit. Hakaniemen tehtaalla taottiin vuonna 1919 valmistuneeseen Helsingin rautatieaseman torniin neljä kellotaulua viisareineen. Kellotaulut ovat halkaisijaltaan 3,3 metrisiä. Minuuttiviisareilla on pituutta 151 senttiä, tuntiviisareilla 120 senttiä.
– Helsingin rautatieasema, Hilkka Högström
Hydraulinen prässi valtion lainaan
Vuonna 1939 tehtaalle hankittiin hydraulinen prässi, joka oli siihen aikaan hyvin moderni laite. Kone oli poikkeuksellisen suurikokoinen, joten sitä varten tehtiin tehdassaliin isot tilat konemonttuineen. Juuri kun prässi oli saatu sovitettua käyntikuntoon, alkoi sota. Valtio otti koneen haltuunsa välittömästi. Kone purettiin, vietiin Tikkakoskelle ja sillä tehtiin koko sodan ajan tykin hylsyjä. Sodan jälkeen kone palautettiin loppuun käytettynä.
Tehdas valjastettiin sotateollisuuden käyttöön
Jatkosodan alusssa tehdas valjastettiin valtion käyttöön ja tehtaalla valmistettiin räjähteitä lukuun ottamatta kaikkea mahdollista armeijan tarpeisiin, esimerkiksi patruunalaatikon salpoja ja savupommeja. Urhon tehtaalla valmistettiin myös Hernesaaressa koottuihin Fordin kuorma-autoihin pikkuosia, kuten bensatankkien korkkeja, rekisterikilpien aluslevyjä ja moottorin osia. Sodan loppuvaiheessa, kun bensavarannot loppuivat, tehtaalla ryhdyttiin valmistamaan myös häkäpönttöjä ja pilkesirkkeleitä.
Sodasta huolimatta tuotannossa oli koko ajan myös sähkökeskuksia. Raaka-aineita oli vaikea saada. Tehtaan sivuvarastossa oli valtava määrä tynnyrin kansia. Koska peltiä ei ollut saatavilla, leikattiin tynnyrin kansista tuotteiden tarvitsemat metalliosat ja niitä hyödynnettiin uudelleen. Sota-aikoina tehtaalla oli noin 40 työntekijää.
Sähkökeskuksia ja metallirakenteita
Sähkökeskusten valmistamisen rinnalla kulki pitkään myös erilaisten metallirakenteiden valmistaminen, yrityksen virallinen nimikin oli levy- ja metalliteosten tehdas. Tuotannossa oli paljon “nippeleitä ja nappeleita”, joista kasattiin isompia komponentteja. 1970-luvun lopulle saakka tehtaan miehitys oli hyvin pysyvää. Työntekijöinä oli 1920-luvulla taloon tulleita metalliammattilaisia. Kun viimeiset 1920-luvulta saakka palvelleet peltisepät jäivät eläkkeelle, heidän mukanaan poistui myös suuri määrä metalliin liittyvää erikoisosaamista.
Siihen mennessä sähkökeskusten valmistaminen oli jo muodostunut yrityksen erikoisalaksi ja vallannut suuren osan tuotannosta. Sähkökeskuksesta oli selkeästi tullut Oy Urho Ab:n pääartikkeli ja metallityöntekijöiden eläköityessä kaikki muu tuotanto loppui ikään kuin luonnollisella tavalla. 1980-luvulle tultaessa tehtaalla valmistettiin enää pelkästään sähkökeskuksia ja niihin liittyviä erikoisratkaisuja.
Yrittämistä jo viidennessä polvessa
Kun suvun esi-isän, Johan Israel Urhon edesottamukset otetaan lukuun, nykyinen toimitusjohtaja Jaakko Urho on helsinkiläinen yrittäjä jo viidennessä polvessa.
”Perinteet ovat hienoja ja niitä on hyvä olla jatkamassa. Elän kuitenkin mielelläni tässä päivässä ja katson vähän matkaa tulevaan. Historia on tunnettava, jotta pystyy peilaamaan tämän päivän toimintaa. Olen totta kai ylpeä sukuni saavutuksista, mutta suurempaa ylpeyttä tunnen siitä, että arki sujuu ja pyörät pyörivät mukavasti. Historiamme on hieno ja sitä pitää vaalia riittävissä määrin, mutta taakkaa siitä ei pidä tehdä.”